|
Yritys
Puutarha Tahvoset Oy on erikoistunut hedelmä- ja koristekasvien astiataimituotantoon ja myyntiin. Lisäksi viherrakentamisen tarpeisiin kasvatetaan isokokoisia puita, havuja ja paljasjuurisia taimia. Suurin osa kasveista on omaa tuotantoa. Valikoimaa täydentävät sekä kotimaassa että ulkomailla tuotetut kasvit.
Pyrimme jatkuvasti etsimään maailmalta kasviuutuuksia, joilla haluamme ilahduttaa ja monipuolistaa suomalaista puutarhakulttuuria. Yhteistyökumppaneihimme Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kuuluu eturivin taimituottajia ja jalostajia, joiden kanssa yhteistyö on kestänyt jo vuosia.
Tuotevalikoimaan kuuluu noin 600 eri kasvilajia, joista 85 prosenttia on omaa tuotantoa. Taimistolta toimitetaan vuosittain yli 800 000 astiatainta ja yli miljoona varmennettua mansikantainta puutarhamyymälöihin ja viljelijöille eri puolelle Suomea. Noin 5 prosenttia liikevaihdosta muodostuu ulkomaanviennistä. Vientimaat ovat Ruotsi ja Venäjä.
Taimiston tuotantoalueiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 70 hehtaaria. Astiataimituotantoa on noin 13 hehtaarilla. Osa alueista on avomaantuotannossa ja vuoroviljelyssä. Kasvihuonealaa on yhteensä 12 100 neliötä. Taimistolla työskentelee kesäkaudella toistasataa henkilöä ja talvisaikaan noin puolet vähemmän.
Parannamme ja kehitämme tuotantoalueitamme yhä ympäristöystävällisempään suuntaan vuosittain. Uusilla tuotantoalueilla on käytössä kastelujärjestelmät, joissa kastelu toimii suljetussa kierrossa. Kasteluvesi ja ravinteet kerätään talteen ja kierrätetään uudelleen käyttöön. Uuden kastelujärjestelmän avulla kastelu kohdentuu tarkemmin ja on entistä tehokkaampaa.
Puutarha Tahvoset Oy:n omistaa Tomi ja Jyrki Tahvonen. Tomi Tahvonen toimii yrityksen toimitusjohtajana.
|