| Alppiruusut |
 |
Kaikki tuotantomme alppiruusut ovat Suomessa, Helsingin Yliopistossa jalostettuja talvenkestäviä lajikkeita. Kotimaiset alppiruusut menestyvät vyöhykkeillä I - VI (VII) lajikkeesta riippuen. Ne tulee istuttaa puolivarjoiseen kasvupaikkaan happamaan kasvualustaan. Alppiruusut ovat ikivihreitä joten lehdistö kannattaa suojata kevätauringolta ja -tuulelta. Kotimaiset alppiruusut kukkivat kesäkuussa 2-3 viikon ajan, säistä riippuen. Kukinta ei kuitenkaan ole tasaista joka vuosi, joskus nuppuja voi olla hyvinkin vähän. Etenkin taimivaiheessa kasvit voivat olla lähes nuputtomia. |
|
|
| |
|
 |
| |
|
| Atsaleat |
 |
Lights -sarjan atsaleat ovat jalostettu Pohjois - Amerikan Minnesotassa, jossa talvet voivat olla kovinkin ankaria. Sarjaan kuuluu 5 lajiketta, joten värivalikoima on laaja.
Tuotantoomme kuuluu myös suomalaisia atsalea lajikkeita Laukaan tutkimus- ja valiotaimiasemalta, kuten FinE kasvi Kevätatsalea ja Ruususen Uni. |
|
|
| |
|
 |
| |
|
| Havut |
 |
Suurimman osan havuista tuomme suoraan Euroopan johtavilta taimistoilta, joiden kanssa yhteistyömme on jatkunut jo vuosia. Joitakin havuista, kuten vuorimänty ja kääpiövuorimänty on myös omassa tuotannossa, kysy lisää myyjiltämme! |
|
|
| |
|
 |
| |
|
| Hedelmäpuut |
 |
Omenapuiden lajikevalikoimaan kuuluu vanhoja hyviä lajikkeita ja näiden rinnalla tuotannossa on myös MTT:n Piikkiön Tutkimuslaitoksen jalostamia uusia maukkaita lajikkeita, joiden ominaisuuksia ovat ensisijaisesti kestävyys ja hedelmien mahdollisimman hyvä ulkonäkö.
Varrennamme kaikki omenapuut itse taimistollamme talvityönä, lajikeaitous on kunnia-asia!
Myös muiden hedelmäpuiden valikoimaa uudistetaan ja vanhojen tuttujen rinnalla on uusia mielenkiintoisia lajikkeita.
Muistathan, että itsepölyttyvienkin hedelmäpuulajikkeiden sato voi jopa kaksinkertaistua käyttämällä pölyttäjänä toista lajiketta.
Hedelmäpuumme ovat joko astiataimia 5 tai 7,5 litran ruukuissa tai esipakattuina 7,5 litran ruukuissa. Joitakin lajikkeita on saatavan myös 30 litran Arbocontainerissa, jotka ovat iältään 5-7 vuotta. Kysy lisää! |
|
|
| |
|
 |
| |
|
| Koristepensaat |
 |
Myös koristepensaiden valikoimamme koostuu vanhoista tutuista lajikkeista, mutta etsimme koko ajan rinnalle vaihtoehtoisia uusia, jopa parempia lajikkeita ja lajeja. Pyrimme joka vuosi tuomaan markkinoille uusia pensaita kokeiltavaksi ja ihmeteltäväksi. Samalla haluamme ilahduttaa ja monipuolistaa suomalaista puutarhakulttuuria. Kokeilemalla erikoisuuksia, voimme tehdä upeita löytöjä laajempaankin tuotantoon.
Suurin osa astiataimistamme kasvatetaan 3 litran ruukussa, mutta löytyy myös muita kokoja, esim. 2 litran ja Jumbo-taimia 7,5 litran astiassa. Osa koristepensaista nostetaan pellolta avojuurisena, jolloin taimi esipakataan 3,5 litran ruukkuun. |
|
|
| |
|
 |
| |
|
| Aitataimet |
 |
Aitataimet myydään 10 kpl:n paketeissa ja valikoimaan kuuluu kaikki Suomessa yleisesti viljellyt aitataimilajit kuten. mm. aitaorapihlaja, hernepensas, tuomipihlaja ja aronia. Tuotannossa on toki myös muita lajeja, kysy lisää myyjiltämme!
Aitataimia tuotetaan myös 13 cm ruukuissa, jotka myydään 8 kpl/alusta. |
|
|
| |
|
 |
| |
|
| Köynnökset |
 |
Köynnösvalikoimaan kuuluu kaikki suomessa yleisesti viljellyt puuvartiset köynnökset, joista suurimman osan lisäämme itse.
Tuomme Euroopasta suurelta ja tunnetulta toimittajalta laajan valikoiman eri laisia kärhöjä.
Köynnökset myymme astiataimina 2 L:n ruukuissa. |
|
|
| |
|
 |
| |
|
| Lehtipuut |
 |
Lehtipuumme ovat myyntikokoisena korkeudeltaan 150- 250 cm astiataimia 7,5 litran ruukussa. Tuotannossamme on myös lehtipuiden suurempi koko 30 litran Arbocontainer, joiden saatavuus vaihtelee. Kysy lisää!
Kasvatamme tavallisimpia lehtipuita myös runkokokoina! |
|
|
| |
|
 |
| |
|
| Koristeomenapuut |
 |
Koristeomenapuu valikoimamme on laaja pitäen sisällään sekä kotimaisia Helsingin puistoista valittuja, että muualta löydettyjä näyttäviä lajikkeita. Värivalikoima on vaalean punaisen eri sävyistä valkoiseen. Myös koristeomenapuista on tarjolla runkokokoja, kysy lisää! |
|
|
| |
|
 |
| |
|
| Marjakasvit |
 |
Otamme tuotantoomme aina uusimmat MTT:n marjauutuudet, mutta emme unohda vanhoja hyviä lajikkeitakaan. Uusimpia tulokkaita ovat mm. mustaherukka ’Mikael’, viherherukat ’Venny’ ja ’Vilma’.
Marjakasvimme myydään pääasiassa astiataimina 3 litran ruukussa, vadelmat myydään 2 litran ruukussa. Keväällä on saatavana herukoista ja vadelmista myös 3 kpl:n paketteja. Kysy lisää! |
|
|
| |
|
 |
| |
|
| Mansikat |
 |
Mansikan taimet myydään joko 70 kpl:n styrox-kennostoissa tai 10 kpl:n Tenpackeinä.
Uusimpia mansikkalajikkeita tuotannossamme on mm. ’Suvetar’ ja ’Valotar’.
Valikoimassamme myös perhemansikka. 3 mansikkalajiketta (Honeoye, Jonsok ja Polka) istutettuna 3 litran astiaan. Lajikkeet on valittu niin, että kukinta-aika ja satokausi jatkuvat mahdollisimman pitkään.
Taimet ovat varmennettuja taimia. |
 |
 |
|
|
|
| |
|
 |
| |
|
| Perennat |
 |
Myös perennavalikoimamme pitää sisällään tuttuja kestosuosikkeja, mutta joka vuosi tulee tuotantoon uusia, upeita lajikkeita Euroopan jalostajilta, mm. useampia Echinaceae ja Astilbe -lajikkeita.
Kaikki perennamme ovat astiataimia 3 litran ruukussa.
Emme hyödä perennoja aikaisiin kevättoimituksiin. |
|
|
| |
|
 |
| |
|
| Pensasruusut |
 |
Pensasruusuvalikoimamme on laaja pitäen sisällään mm. pimpinellifolia-, rugosa- ja pavement lajikkeita ja monia muita upeita lejeja ja lajikkeita.
Suurin osa ruusuista on 3 litran astiataimia, ja pieni erä Jumbo-taimia 7,5 litran astiassa. Omat ja muualta ostetut paljasjuuritaimet esipakataan verkkoon ja 3 litran ruukkuun. |
|
|
| |
|
 |
| |
|
| Ryhmäruusut |
 |
Ryhmäruusut voidaan karkeasti jakaa kahteen ryhmään; tertturuusuihin ja suurikukallisiin ryhmäruusuihin. Tertturuusut kukkivat erittäin runsaasti, suurikukalliset hieman vähemmän, mutta kukat ovat sitäkin suuremmat ja komeammat.
Ryhmäruusut kukkivat heinäkuusta myöhään syksyyn. Kukkien väri voi muuttua säätilasta riippuen. Kasvupaikan tulee olla runsasravinteinen ja syvämultainen (väh. 60 cm), ja kasvupaikan tulee olla aurinkoinen ja lämmin. Kastelusta ja lannoituksesta on huolehdittava kasvukauden aikana runsaan kukinnan aikaan saamiseksi. Ryhmäruusut on leikattava vuosittain keväällä. vanhojen jo kukkineiden kukkien poistaminen edesauttaa uusien kukkanuppujen muodostumista. Istutustiheys ryhmäruusuilla on 6-12 kpl/m².
Ryhmäruusut myydään keväällä joko yksittäin verkkoon ja astiaan esipakattuina tai 3 kpl:n nippuina verkkoon ja pussiin pakattuina. Kesällä valikoimassamme on myös hyödettyjä, kukkivia ryhmäruusuja. Kysy lisää lajikevalikoimasta! |
|
|
| |
|
 |
| |
|
| Cover ruusut |
 |
Cover ruusut ovat matalia maanpeiteruusuja, jotka muodostavat tiehän ja peittävän kasvuston. Ne sopivat loistavasti ruusualueiden reunalle ja avoimiin aurinkoisiin rinteisiin. Tuotannossa olevat Cover ruusut ovat Poulsenin taimiston skandinaavisiin olosuhteisiin jalostettuja ruusuja. |
|
|
| |
|
 |
| |
|
| Easy Elegance Ruusut |
 |
Easy Elegance® on pensasruusuvalikoima amerikkalaisen Baileyn taimiston ruusunjalostusohjelmasta. Jo yli kymmenen vuotta jatkuneen jalostustyön tavoitteena oli mm. muuttaa asenteita ruusujen hankalasta kasvatuksesta ja hoidosta.
Jalostustyön aikana kasveja ei ruiskutettu härmää eikä mustalaikkutautia vastaan, näin vain kestävimmät taimet jäivät jäljelle. Tuloksena saatiin terveitä, helppohoitoisia, tasakokoisia ja kaunismuotoisia lajikkeita.
Kaikki Easy Elegance® -valikoimaan kuuluvat lajikkeet ovat omajuurisia, eivätkä siis tee villiversoja. Nyt jokainen, tavallisesta kotipuutarhurista alan ammattilaisiin, voi nauttia kauniista, koko kesän kukkivista ruusuista vähemmällä vaivalla.
Juuri kestävyytensä ansiosta niistä on helppo nauttia kotipihassakin. Easy Elegance® ruusuilla voit saada kauniin pihan, joka ei ole vain kestävä, vaan myös kukkii koko kesän. Valikoiman kaikki ruusut ovat, kaunismuotoisia, tasakokoisia, eivätkä tee villiversoja. Mutta mikä parasta, nämä ruusut todella toteuttavat lausumaa: ” istuta ja unohda”
Lisätietoja: www.easyelegancerose.com |
|
|
| |
|
 |
| |
|
| |
|