|
Ajankohtaista – Artikkeli
Omenapuiden lisääminen varrentamalla
Omenapuita voi lisätä eri tavoilla, mutta varrentaminen on edelleen yleisin tapa. Varrentamisella tarkoitetaan sitä, että halutun lajikkeen verso liitetään toisen lajikkeen perusrunkoon. Eli kaksi eri lajiketta ns. pakotetaan kasvamaan yhdeksi yksilöksi. Ensin kasvatetaan perusrunko, johon halutun lajikkeen jaloverso eli varrennusoksa liitetään.
Puutarha Tahvoset Oy:n taimistolla omenapuiden lisääminen on yksi talven tärkeimmistä töistä. Taimistolla käytetään varrentamisessa kahdenlaisia perusrunkoja. Siemenperusrungot, esim. Antonovka, kasvatetaan siemenestä. Hillittykasvuiset perusrungot kasvatetaan joko mikrolisättynä tai pistokaslisättynä. Perusrunkoja kasvatetaan noin parin vuoden ajan, kunnes niiden runko on 6-8 mm paksu. Käytetyt perusrungot ovat hyvin Suomen oloihin sopivia.
Omenapuiden varrentamista voidaan tehdä suoraan avomaalla kasvaviin perusrunkoihin huhti-toukokuussa ennen kuin perusrungot ovat lähteneet kasvuun. Tahvosten taimistolla työ tehdään kuitenkin jo talvella sisätiloissa. Silloin lepotilassa olevat perusrungot on nostettu paljasjuurisina jo syksyllä ja viety varastoon odottamaan varrentamista.
Varrennusoksia voi kerätä loppuvuodesta ennen kovia pakkasia. Hyvä ajankohta olisi silloin, kun mittari on käynyt -10 asteessa, jolloin kasvi on varmasti tuleentunut. Varrennusoksat leikataan omista hedelmäpuista. Tällä varmistetaan hyvä laatu ja lajikeaitous. Puiden edellisen kesän latvaversoista leikataan noin 30-50 cm pitkiä varteoksia. Ne varastoidaan pimeässä ja viileässä kylmävarastossa muovisäkeissä kosteassa sahanpurussa. Sopivia säilytyspaikkoja ovat esim. kylmävarasto tai maakellari, joissa on noin 1-4 astetta lämmintä. Versojen pitää säilyä tuoreina, eivätkä silmut saa lähteä kasvuun ennen varrentamista.
Vartemateriaalia voi halutessa kerätä myös kevättalvella, jolloin varteoksia voi säilyttää myös varjoisessa paikassa lumihangessa.
Taimistolla vartetaan talvella
Taimistolla omenapuita vartetaan tammikuussa. Varastosta tuodut perusrungot puhdistetaan ja katkaistaan noin 15 cm juurenniskan yläpuolelta. Varteoksa katkaistaan siten, että oksaan jää pari silmua. Toinen silmu on heti leikkauspinnan yläpuolella ja toinen silmu ylempänä. Molempiin oksiin tehdään terävällä puukolla vinot tasaiset viillot ja puhtaat leikatut pinnat yhdistetään toisiinsa itsekiinnittyvällä muoviteipillä. Varteoksan pää vahataan, mikä estää oksan kuivumisen.
Varrennetut juurakot ladotaan pystyyn laatikoihin ja juurille lisätään turvetta. Tämän jälkeen ne viedään kylmävarastoon odottelemaan kevättä.
Vartteet istutetaan keväällä
Keväällä vartteet istutetaan kasvihuoneeseen, jossa ne kasvavat 80-130 cm korkeiksi piiskataimiksi. Kesän jälkeen piiskataimet nostetaan talveksi taimivarastoon.
Seuraavana keväänä parhaimmat yksilöt istutetaan 7 litran astioihin. Taimi latvotaan eli latva katkaistaan noin 80 cm:n korkeudelta ja kesän aikana taimen rungon silmuista kasvaa latvus ja sivuoksat. Ensimmäisen luokan laatutaimella on latva ja vähintään kolme sivuoksaa. Keväällä taimiin kiinnitetään nimilaput ja toimitetaan myyntiin.
Perheomenapuussa useampi eri lajike
Perheomenapuussa on yleensä kolme eri lajiketta. Perusrunkoon varrennetaan ensin yksi lajike, joka kasvaa latvustaimeksi. Tähän latvustaimeen on varrennettu pari muuta lajiketta. Perheomenapuu on hyvä valinta pieneen pihaan, koska yhden puun eri lajikkeet pölyttävät toisensa.
Kotipuutarhassakin voi omasta yhden lajikkeen omenapuusta saada perheomenapuun, kun puun typistettyihin oksiin varrennetaan eri lajikkeiden varteoksia. Ei muuta kuin rohkeasti vain kokeilemaan.
 |
|
 |
Varteoksiin tehdään vinot tasaiset viillot terävällä veitsellä. |
|
Oksat yhdistetään toisiinsa itsekiinnittyvällä muoviteipillä. |
| |
|
|
| |
|
|
 |
|
|
Varteoksan pää vahataan, mikä estää oksan kuivumisen. |
|
|
|